FÖRBUNDET FINLANDSSVENSK LOKAL-TV r.f.
Kolonivägen
15
66900 NYKARLEBY
FINLAND
Puh. +358 (0)6 7220 041
Y-tunnus:
1108291-0
YLEISTÄ
PAIKALLISTELEVISIOTOIMINNASTA
Suomenruotsalaisista
pakiallistelevisiotoimintaa ylläpitäviä yhdistyksiä
on tällä hektkellä noin 24. Suomenruotsalainen paikallistelevisioliitto
toimii näiden paikallistelevisioiden kattojärjestönä.
Vuonna 2001 liitolla oli 15 jäsentä. Liiton päätehtävä
on edistää suomenruotsalaisten paikallistelevisioiden yhteisiä
asioita. Liitto antaa koulutusta ja innostaa paikallistelevisioyhdistyksiä
dokumentoimaan yhteiskuntaa sekä rohkaisee paikallistelevisioita
kehittämään omaa toimintaansa.
Liitto on perustettu
vuonna 1993. Suomenruotsalainen paikallistelevisiotoiminta on kuitenkin
paljon tätä vanhempaa. Suurin osa suomenruotsalaisista paikallistelevisiosta
on perustettu 80-luvun alussa - osa jopa 70-luvulla. Vuonna
1995 tehtyyn kyselyyn vastasi 22 paikallis-televisiota. Vastanneiden
paokallistelevisioiden keski-ikä oli tuolloin 10 vuotta.
Vuonna 1994 suomenruotsalaiset
paikallistelevisiot lähettivät enemmän ohjelmaa kuin
YLEn ruotsinkielinen FST: yhteensä 1.480 tuntia. Paikallis-televisiot
tavoittavat 150.000 katsojaa eli puolet suomenruotsalaisista.
Pääasiassa
kaapeliverkoissa toimivien paikallistelevisioiden koot vaihtelevat;
pienin paikallistelevisio lähettää ohjelmaa 60 taloudelle
ja suurin kaapeliverkossa toimiva 14.000 taloudelle. Närpiön
ja Pietarsaaren paikallistelevisiot muodostavat poikkeuksen. Ne aloittivat
langattomat lähetykset vuonna 1993 ja parhaimmillaan ne tavoittavat
yhdessä 55.000 katsojaa.
Toiminta on pääsosin
vapaaehtoistyötä. Vain neljälla paikallistelevisiolla
on palkattu toiminnanjohtaja. Paikallistelevisiot rahoittavat toimintansa
pääasiassa kunnallisilla avustuksilla, mainostuloilla ja vapaaehtoisilla
katsojamaksuilla.
Paikallistelevisiotoiminnalla
on edessään kaksi muita isompaa haastetta: DV-tekniikan tulo
ja uusia aktiivien innostaminen. 12 yhdistyksellä on osittainen
DV-kalusto ja DV-tekniikan tämänhetkinen hinta/laatu-suhde
mahdollistaa investointien tekemisen. DV-tekniiikan invenstoimisen kautta
avautuu mahdollisuus houkutella nuoria mediakoulutuksen saaneita mukaan
toimintaan.
Lisätietoa
ja yhteenottoja
